Ich bin ein(e) Berliner(in). Paluu aiempaan kotikaupunkiin ohikulkumatkalla, illallista ystävän luona, monikasvoisen kaupungin historiaa ja vilkasta elämää vuorokauden verran. Miten reililippu maksaa itsensä takaisin Saksan junissa? Mikä Berliinissä niin kiehtoo? Mitä hylätyltä ratapihalta löytyy? Kuvaus historiaa ja elämää henkivän kaupungin syleilystä tärkeän ystävän luona kyläillen.

Saksalaiset junat ja Berliinin paras falafel-ravintola

Hulvattoman yöjunaseikkailun jälkeen matkamme jatkuu Saksan halki. Münchenissä junanvaihto sattuu juuri sopivasti, eikä odotteluaikaa jää. Berliinin-juna on jo raiteella, joten siirrymme reppuinemme taas ykkösluokan riesaksi. Tai ihan nätistihän me käyttäydymme, vaikkemme näytäkään ulospäin siltä, että olisimme maksaneet ensimmäisen luokan lipusta reilusti yli kahtasataa euroa. Per henkilö.

Junailu Saksassa on hurjan hintavaa, jollei kulje pienillä paikallisjunilla. Flixbus-yhtiö liikennöi kyllä teitä pitkin, mutta bussin kyydissä matka ei taitu yhtä nopeasti ja leppoisasti kuin junassa. Kiitämme taas kerran reililippuja, jotka mahdollistavat suhteessa normaaleihin hintoihin erittäin edullisen ja joustavan matkailun. Jo parilla junamatkalla on katettu koko seitsenpäiväisen reililipun täysi hinta. Kiitos, Interrail!

Päivän suunnitelma Berliinissä on seikkailla kaupungin parhaaseen falafel-ravintolaan Neuköllniin, minkä jälkeen majoitumme ystäväni luona. Interrail-lippu kelpaa S-Bahnissa eli kaupunkijunissa, joita kulkee läpi Berliinin. Halutessaan voi toki istahtaa myös Ringbahniin eli kaupungin ympäri tauotta ajavaan junaan ja katsella maisemien vaihtumista.

Historian riepoma kaupunki täynnä elämää

Berliinissä voi hengittää historiaa – tai oikeastaan pidättää henkeään sen äärellä. Tämä on täysin toista kuin Assisi, jonka keskiaikaisilla kujilla vielä hetki sitten kuljeskelimme. Pommitettu kaupunki, perheitä ja kohtaloita jakanut muuri, vuosikymmenten vakoilu ja neuvostodiktatuuri, ihmismielen mielettömyys. Maailmansotien varjot ulottuvat kaupunkikuvaan nykypäivänäkin, puhumattakaan DDR:n jättämistä henkisistä sekä fyysisistä arvista. Samaan aikaan Berliini on synkkä viipale historiaa ja ihmisluonnon julmuutta, mutta myös boheemia taiteilijaelämää, toiveikasta nuorisoa, vapautta, mahdollisuuksia.

Berliini on historian riepoma kaupunki, ihmisten riepoma kaupunki täynnä uutta elämää.

Graffitit asematunneleissa, roskat raiteiden varrella, parlamentin kiiltävät rakennukset ja suurlähetystöt lippuineen, taiteilijakommuunit ja vilkas ravintolaelämä. Ohi kiitävät liikemiehet, kodittomat metroissa, nuoria koulun pihalla, satunnainen matkailija, polttariporukka hassuine asuineen, tupakan sytyttävä nainen mietteissään bussipysäkillä ja päiväkotilaisten letka ylittämässä tietä. Ja me reissaajat, kirjavaan massaan sulaudumme ja olemme kotonamme. Berliinissä olen perillä, vain yksi näistä lukemattomista muista, jotka ovat kaupunkiin ajautuneet tänne pysähtyen.

Vastakohtien kaupunki totta tosiaan. Nuoruuden riemua ja huudahduksia, vapautta elää omaa hetkeään omin ehdoin. Katukiveykseen upotettu laatta muistuttaa juutalaisten kuljetuksista tuhoamisleireille juuri tästä talosta, ja tuosta viereisestä, vastapäisestä. Historian hirvittäviä virheitä ei tule unohtaa, eikä toistaa. Ulkona istutaan oluella, kulmakuppilasta kantautuu juhlan ääniä, naurunremakkaa, ohi kulkeva vanha rouva hymyilee. Aurinko laskee puistossa Tempelhofin vanhan lentokentän taa, kuten jokaisena iltana ennenkin. Ja vasta.

Ystävän luona aika pysähtyy ja juttu jatkuu

Asuin taannoin Berliinissä työharjoitteluni ajan kolmisen kuukautta. Unohtumatonta aikaa, joka jätti jälkeensä nipun hyviä muistoja ja sitäkin tärkeämpiä ystäviä. Muutamat heistä asuvat vielä Berliinissä, toiset muuttaneet tahoilleen muualle. Elämä vie, ja tiet risteävät satunnaisesti uudelleen. Koskaan ei tiedä, missä taas kohdataan ja koska.

Pistäydymme illaksi ja yöksi – avosylin meidät otetaan vastaan vain päivän varoitusajalla. Ovi on aina auki ystäville, vaikka kylässä sattuisi olemaan samaan aikaan muitakin. Hauska samalla tutustua ystävien ystäviin tai sukulaisiin.

Illalla laitamme yhdessä ruokaa, nautimme hyvästä seurasta ja viinistä. Tuntuu, kuin olisimme tulleet hetkeksi kotiin kesken matkan. Juttu kulkee ja jatkamme suoraan siitä, mihin viime kerralla jäimme. Matkailu uusiin paikkoihin on hienoa, mutta itse palaan melkein vielä mieluummin ystävien luo samoihin paikkoihin maailmalla, joissa olemme viettäneet aikaa ennenkin.

On lähdettävä, jotta taas voi joskus palata

Nukumme sikeästi, aamulla kahvin äärellä vielä parannamme maailmaa oivallisin keskusteluin. Kuinka mukavaa on nähdä pitkästä aikaa – ja varmasti taas pian. Reitti muotoutuu päässämme, ehkä Kööpenhaminaan saakka tänään.

Matkailijan onni on myös ystävän pyykkikone. Aamulla vaatteet ovat kuivat – kullanarvoinen huoltotauko mainion vierailun lisäksi. Hyvästit taas hetkeksi, kiitos kaikesta. Kohdataan ensi kerralla, kun tiemme risteävät.

Meidän matkamme jatkuu päärautatieasemalle, joka on melkoinen kompleksi monine kerroksineen, liikkeineen, raiteineen, kuulutuksineen. Matkalaisia joka suunnasta toiseen. Kaukojunat lähtevät alimmasta kerroksesta, S-Bahn saapuu ylimpään. Enpä edes muista, montako kerrosta asemalla oli: kolme? Vai kenties neljä?

Meidän raiteemme löytyy, suunnitelmat hieman joustavat Hampurin junien myöhästellessä kymmenestä minuutista pariin tuntiin. Rennolla reiliotteella hyppäämme seuraavaan Hampurin junaan, joka raiteelle sattuu saapumaan. Vuorokausi Berliinissä latasi matkailijan akkua, pakkasi repun täyteen uusia muistoja ja mietteitä, herätti uusia matkahaaveita. Tarpeen päästä taas takaisin.

Auf Wiedersehen!
– Anni

 

P.S. Koska joku kuitenkin kysyy, ne kaupungin parhaat falafelit löytää osoitteesta Sonnenallee 40. Paikan nimi on Al-Andalos. Kiitokset maailman toisella laidalla seikkailevalle ystävälle, joka näytit paikan minulle ja istuit kanssani useita kertoja hyvän ruuan äärellä. Nähdään taas pian!